Tähän ne ei valmistanu sua etukäteen

Au pair-vuosi on jotain mihin oikeesti loppukädes ei pysty valmistautuu mitenkää. Joo voi lukee kaikki maailman blogit, kaikki esitteet ja opaskirjat ja skypettää nii paljo ku sielu sietää, mut mikään ei valmista siihen mikä tääl oikeesti odottaa. 

Oon ollu niin onnekas ku tä perhe oli just sellane ku hakemuksessaan anto ymmärtää, mut tietty ku vieraitten ihmisten kanssa saman katon alla asuu, ei voi välttyy väärinymmärryksiltä, ärsyyntymisiltä tai turhautumiselta. Vaiks kuin olis super hyvä toimeentulija erilaisten ihmisten kaa, ei ihmisluonto vaan anna täs asias periks.

Erilaiset kulttuurit käsittää eri asioita eri tavoin ja kielimuuri ei anna tilaa aina ilmasta itteään niinku haluaa. Jos kommunikaatiotaidot on muuteski huonot, ei oo ihme eikä kumma jos alkaa ahistaa. Ite en oo koskaan mieltäny itteäni huonoks kommunikoijaks, mut sit ku asuu vieraassa maassa ja vieraitten ihmisten keskellä, nii kyl se vaa on hankalaa. 

Tän viikon oon ollu erityisen ahdistunu muutamasta asiasta kun on ärsyttäny jo jonku aikaa, ja halusin kovasti päästä niistä puhumaan. No ekakski mietin et pitääks tällasist nyt ees puhuu, iha turhanpäiväst, niskast vaa itteeni kii, ei ne koht enää ärsytä. Mut ärsyttipä vaa enemmä. Ja siis nyt puhun mm. sanan "joustava" merkityksestä, tiskikoneen täytöstä, siitä miten "kello 8" on mulle "8:00" eikä "8:06", tällasii pikkujuttui. Ihan tuskissani sit puhuin ystävieni kanssa tänään aamupalalla ja he sano et puhut vaan host-vanhemmille. "Mut emmä osaa sanoo mitä haluun ja sanon vaan väärin, en haluu et ne loukkaantuu". Katrine sano et hän kirjotti kirjeen omalle host-äidillee, Rebecca ehdotti et teen ranskalaisil viivoil kohtia, Katja sano et tee muistiinpanoja ja lue niistä. 

Mä päädyin tekemään muistiinpanoja näistä asioista kun mua on häirinny, ja ennen illallista sanoin mun host-vanhemmille et haluaisin jutella muutamast asiasta, kunha lapset on pistetty sänkyy. Kun lapset oli unten mailla, me kokoonnuttiin keittiön pöydän ääreen ja siitä alko tunnin kestävä, eniten mua ikinä valaissut, keskustelu. 

Mua jännitti aivan suunnttomasti. Mitä jos alan itkee? Mitä jos nä suuttuu? Mitä jos nä loukkaantuu tosi pahasti? Mitä jos näilläki on jotai juttuja musta ja ne onki tosi pahoja ja ne haluu rematchin?? Mitä jos???? Mut mitä tapahtu, mä sain sanottua kaiken mitä halusin, just niin ku halusin ja vastaukseks ymmärrystä ja tosiaan, valaistumista. Kyllähän siinä itku tuli, mut ei se mitään haitannu, hyvä vaan koska siinä sit tuntu kuin iso taakka sydämeltä vierähtikää. Kukaan ei suuttunut kellekään eikä kukaan halua rematchia. Päinvastoin, taidetaan kaikki ymmärtää paremmin miten paljon me toisiamme arvostetaan, vaikkei tässä hulabaloossa ookkaan aikaa sitä aina näyttää. Tajusin monta asiaa mun host-vanhempien näkökulmasta, huomasin asioita joissa ite oon kehittyny jo paljon, ja jopa jotain juttuja mitä kotona en oo hoksannu. Oikeesti tosi paljon kevyempi olo. Ja joo, heilläkin oli juttuja musta, mut käsitettiin et ne oli osaks väärinymmärryksiä ja kummankin osapuolen halua tehä toisen homma helpommaks, mut ihan eri tavoilla. 

Jos oot au pairina, nii en voi kertoo miten valmistautuu tähän tilanteeseen, mut voin luvata, et tällanen tulee kaikille ja niistä asioista sit vaan pitää puhua, avoimesti kaikki vaan esille. Pelottavaa? Kyllä. Itku kurkussa? Aivan varmasti. Tuntuu et oksennat tai paskot alles? Et olis normaali jos ei siltä tuntuis. Mut se sekunti ku avaat suus, kaikki helpottuu. No ok, ehkä ku oot ekan lauseen saanu sanottuu. Ja asian kirjottamine ja paperista lukeminen on tosi hyvä. Voit siitä sit luntata et mitä täs nyt pitikää sanoo, koska aivot lyö jossain kohtaa tyhjää varmasti. Tä on osa tätä elämää, ja pitää valmistautuu et tähän ei pysty valmistautuu.

Näihin vapauttaviin tunnelmiin mä päätän perjantai-iltani ja meen nukkumaan koska itkusta tulee päänsärky. Mutta onpahan hyvä mieli! Tsemppiä kaikille, taistelit sit koulu-tentin, töiden tai ihmissuhteiden kanssa!

- Sanni