Silver Bay

Au pairina pitää siis kerätä kuusi opintopistettä, ja mulla on vihdoin suurin osa takana! Niagara Falls-reissussa oli siis tästä kyse, ja viime viikonloppuna kävin New Yorkin osavaltiossa Albanyssa, suorittamassa viikonloppukurssin. Odotukset oli tosi pienet ja suoraan sanoen olin aika varma et viikonlopusta tulee tylsä ja sadettakin oli luvattu. Matkaan lähdin mun kavereitten Julian ja Lailan kanssa ja kuuden tunnin reissun jälkeen sain todeta kuinka väärässä olin, viikonlopusta oli tulossa ihan huippu! 

Saavuttiin YMCA:n omistamalle Silver Bay-kampukselle, ja jos ootte nähneet elokuvan Dirty Dancing (duh), voitte ymärtää miks mulla oli olo kun Babylla! Ihan odotin et nurkan takaa ilmestyis kuumii tanssijoita. No ei ilmestyny, mut oli se paikka silti ihan huippu! En saanu kauheen hyviä kuvia ite, joten käyppä vilkasemassa paikan nettisivulta kuvia! Samaa fiilistä tässä paikassa siis oli ku kuuluisassa tanssileffassakin ja luvattu sadekkin saapui vasta lähtöpäivänä. 

Ihan pelkästään hengailemaan ei kuitenkaan ajettu. Meidän tuli valita kuus oppituntia, ja joka kerta valittiin yks kolmesta vaihtoehdosta. Me tehtiin American Social Life, Meditation, Nutrition and Exercise, American Slang, American Holidays ja English Sign Language, kaikki tosi mielenkiintosia! Opettajia ei kauheesti kiinnostanu jos pelasit puhelimella, kunha ei häirinny muita, mut henkilökohtasesti en tarvinnu puhelintani mihinkään, tunnit oli oikeesti hyviä, hauskoja ja täynnä asiaa. Nii ja puhelimista, ne ei oikeen ees toiminu ku vaan parissa paikassa, ja oli tosi rentouttavaa päästä irti sosiaalisesta mediasta hetkeks. 

Syötiin myös tosi hyvää ruokaa, ihanaa jäätelöä, käytiin tunnin verran melomassa henkeäsalpaavissa maisemissa, opittiin uusia asioita, saatiin uusia kavereita ja koettiin tosi ihana viikonloppu! Olin tosi tyytyväinen, ja tekisin koko homman uudestaan koska vaan! 

Nyt me lähetään host-perheen kaa Cape Codiin, postailen sit taas 4th of Julyin jälkeen,

terkuin,

- Sanni

Niagara Falls

Au pairien pitää vuotensa aikan kerätä 6 "opintopistettä", tarkkaa syytä en tiedä, teen vaan niinku käsketään. East Coast Edventures järjestää viikonloppureissuja joista sitten saa 3 pistettä kun reissun yhdistää lauantaisin pidettäviin oppitunteihin. Oon aina halunnu päästä kattoo näitä kuuluisia vesiputouksia, joten kun kuulin et tä reissu on yks vaihtoehdoista, nii päästös lähtee oliki sit jo miettimättä tehty.

Lähdettiin Rebeccan, Emelien, Sofian ja Michellen kaa bussiasemalle 12 päivällä, bussi lähti 1:30pm. Sit seuraski koko päivän istumista bussissa, oltiin perillä Kanadassa vissiin 9:30 illalla. Oltii kaikki nii väsyneitä, et biletys-suunnitelmista huolimatta (ikäraja Kanadassa on 19 vuotta, tä ei tietty mitenkää vaikuttanu mun päätökseen lähteä) suunniteltii nukkumaanmenoa. Siinä sit huonetta tutkiessa Rebecca ihmetteli ovea seinässä ja tajuttiin et se on väliovi naapurihuoneeseen. Reippaana tyttönä, ja yhtään pitemmälle ajattelematta, paukutin ovea. Muutaman sekunnin päästä sen avas tyttö sidukka kädessä ja bilekuteet niskassa. Meillä oli naapureina joukko tyttöjä Ruotsista, Tanskasta ja jopa yks SUOMESTA, jotka oli kans au paireja ja tulleet aikasemmalla bussilla, ja kuuluivat meidän ryhmään! Eihän siinä sit nukkumaan voinu mennä ku naapurissa biletetään, nii meki vedettiin paadrivaatteet päälle, vähän meikkiä naamaan ja menoks. Yö-elämä Niagara Fallseilla oli ku Vegasista. Valoja ja melua ja ihmisiä ja pelejä! Vaikka seuraavana aamuna oli treffit koko ryhmän ja ohjaajien kanssa 9am, viihdyttiin ulkona puoli kolmeen asti aamulla.

Yöllisen suihkun ja aamupalan virkistäminä lähettiin tallustamaan kohti vesiputouksia. Meijän hotelli oli siis ihan rannassa ja USA:an yhdistävän sillan kupeessa, joten itse nähtävyyden luo käveli puolessa tunnissa. Meijän retkihintaan kuulu "Journey behind the Falls" ja "Maid of the Mist"-veneretki. Näiden jälkeen meillä oliki vapaa-aikaa koko loppu päivä. Kevyen lounaan ja päikkäreitten jälkeen laittauduttiin valmiiks, ja suunnattiin Hard Rock Cafeseen syömään illalista 14 au pair tytön voimin. Tän jälkeen palattiin vielä hetkeks hotellille terästäytymään ja suunnattiin jälleen Kanadan yöelämään. Aamulla oli lähtö 11 aamupäivällä, kotona olin puol kympiltä illalla.

Mut niin, ettei vaa jäis teksti lyhyeks nii kerronpa vielä kokemuksestani tästä vesimäärästä. Sanat ei oikeesti riitä kuvaamaan kuinka uskomaton tä paikka on. Henkeäsalpaava on oikee sana kuvaaman sitä tunnetta, ku ei saa sanaa suustaan ton vesimassa äärellä. Kuvissa esiintyvä "pikkuvene" oli todellisuudessa Turun jokilaivan kokoinen paatti ja sillä mentiin sit ihan lähelle putousta. Niin mieletöntä. Ja siis toi veden väri. Mä en todellakaa osaa mitää valotustsydeemejä mun kamerassa käyttää, joten kun napsin niitä kuvia ei se veden väri tahtonu tallentuu niin kirkkaana ku se oikeesti oli, joten kuvanmuokkauksella oon nyt parhaani mukaan koittanu tuoda esiin kuinka uskomattoman väristä toi vesi ihan oikeesti on. Ei se niinku näytä oikeelta ollenkaa, vaa enemminki sellaset elokuvien "feikki" vedeltä, paitsi et taijanomasempaa. Toivottavasti mun kuvat ees vähän välittää sitä epätodellista tunnetta, mitä ite sain kokea tänä viikonloppuna. 

Sain uusia ystäviä, ihania kokemuksia ja mielettömempiä muistoja ja oon valmis tekee tän reissun koska vaan uudestaan. Oli kyllä mahtava viikonloppu. Ja niin kuuma!! Ei ollu yhtään sellanen olo et oltiin pohjoseen matkustettu ku olo oli ku Kaliforniassa, et saa nähä miten pärjään siellä Floridan kuumuudessa kahen viikon päästä!

Ihanaa viikko kaikille,

- Sanni

Do you get tired?

Tän kysymyksen esitti mulle tänään tyttöjen toinen lastenhoitaja, viitaten elämiseen työpaikalla pienten lasten kanssa.

Kyllä täytyy myöntää et vaikka oon aina tienny ettei lastenhoito helppoo puuhaa oo, nii kyl tä silti vähän yllätti. En jotenki ollu tajunnu miten raskasta henkisellä tasolla tä voi olla. Rakastan mun host-lapsia ihan yli kaiken, mut totuushan on ettei ne aina käyttäydy niin rakastettavasti, eikä tietty pidäkään, lapsiahan ne on.

Tytöt on oikeesti vauvoja helposta päästä, he on suurimman osan aikaa ilosia, hauskoja ja käyttäytyy tosi nätisti. Mut kyllä mä joka aamu rukoilen et ne nukkuis vähän pidempään. Ja vaikkei mun yöllisiin huutoihin tarvi nousta, nii kyl niihin herää ja sydäntä raastaa. Tai kun yht äkkii aletaa itkee vaiks olis just herätty päikkäreiltä, ruokaa syöty ja vaipat vaihdettu, nii kyl siin meinaa itelläänki itku tulla ku yrittää sydäntä särkien keksii et miten sais sen itkun loppumaan. Tästä huolimatta koen vauvat helpommiks hoitaa kun tän vanhimman lapsen. 

Neljävuotiaan kaa työskentely on kyl ihan yhtä vuoristorataa. Välillä oot tyypille koko kaikkeuden idoli ja seuraavaks kysytään et "koska lähet takas Suomeen?". On hankalaa olla ottamatta itteensä, kun muksu ilmottaa päivän päätteeks et sä oot paha, kun oot just vieny häntä kirjastoon, tehny lemppari ruokaa ja muuten vaa toisen huviks riehunu ja muuteski jo väsyny. Tai itsensä hillitseminen, ku se peppu ei vaa pysy siinä penkissä vaiks ruoka olis lautasella melkee koskemattomana. Tällasina hetkinä mun tekee oikeesti mieli itkee ku turhauttaa vaa niin paljon. Tuntuu et mikään ei toimi ja kaikki mitä tekee, on väärin. Täällä oon asian ratkassu sillä et lukittaudun hetkeks vessaan. En tietty vauvoja yksin jätä, mut neli-vuotias pärjää kyllä hetken jos ite häviän laskemaan kymmeneen. Mut sit taas tä kaikki ikävä häviää muistoista heti, kun tä 1/3-mies kiipee syliin ja haluu ottaa mun kanssa kuvia, tai juoksee kädet ojossa syliin antaakseen suukon, tai kun yhtäkkii kesken leikin ilmottaa et "mä rakasta sua". Kyllä tä työ on henkisesti raskasta, mut niin palkitsevaa ja opettavaista.

Eli kyllä, kyllä mua väsyttää tä työ joskus. Mut ikinä, siis IKINÄ, mul ei oo tullu sellast oloo ettenkö haluis olla täällä ja et haluisin kotiin. Ei. Joo mua väsyttää ja hoen mielessäni veetä ku mikää ei suju, mut sillonki haluun vaa lukittautuu omaa huoneeseen ja lakata olemasta hetkeks. Suurimman osan turhautumisesta saan purettuu salilla ja altaassa, mikä on tosi hyvä. Suurin turhautuminen on perjantaisin, ku takana on jo pitkä viikko, mut viikonloppusin hankkiudun aika poikkeuksetta ulos talosta, nii et saa vähä enemmä omaa tilaa, ja uus viikko voi taas alkaa hyvin. Tykkään tästä työstä oikeesti paljon, ja jokaikinen päivä saa nauraa kippurassa ku joku lapsista keksii jotain hauskaa. Mut se tästä niin väsyttävää tekeeki ku tunteen on niin vahvoja ja laidasta laitaan kokoaika ja joka päivä. Ja kuten aikasemmin sanoin, nii palkitsevaa tä on. Oon oppinu niin paljon uutta, mistä saan kiittää pelkästään tätä perhettä ja lapsia, ja mun vuos ei oo ees puolessa välissä vielä!! 

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin päätän pitkän perjantaini,

- Sanni

Tähän ne ei valmistanu sua etukäteen

Au pair-vuosi on jotain mihin oikeesti loppukädes ei pysty valmistautuu mitenkää. Joo voi lukee kaikki maailman blogit, kaikki esitteet ja opaskirjat ja skypettää nii paljo ku sielu sietää, mut mikään ei valmista siihen mikä tääl oikeesti odottaa. 

Oon ollu niin onnekas ku tä perhe oli just sellane ku hakemuksessaan anto ymmärtää, mut tietty ku vieraitten ihmisten kanssa saman katon alla asuu, ei voi välttyy väärinymmärryksiltä, ärsyyntymisiltä tai turhautumiselta. Vaiks kuin olis super hyvä toimeentulija erilaisten ihmisten kaa, ei ihmisluonto vaan anna täs asias periks.

Erilaiset kulttuurit käsittää eri asioita eri tavoin ja kielimuuri ei anna tilaa aina ilmasta itteään niinku haluaa. Jos kommunikaatiotaidot on muuteski huonot, ei oo ihme eikä kumma jos alkaa ahistaa. Ite en oo koskaan mieltäny itteäni huonoks kommunikoijaks, mut sit ku asuu vieraassa maassa ja vieraitten ihmisten keskellä, nii kyl se vaa on hankalaa. 

Tän viikon oon ollu erityisen ahdistunu muutamasta asiasta kun on ärsyttäny jo jonku aikaa, ja halusin kovasti päästä niistä puhumaan. No ekakski mietin et pitääks tällasist nyt ees puhuu, iha turhanpäiväst, niskast vaa itteeni kii, ei ne koht enää ärsytä. Mut ärsyttipä vaa enemmä. Ja siis nyt puhun mm. sanan "joustava" merkityksestä, tiskikoneen täytöstä, siitä miten "kello 8" on mulle "8:00" eikä "8:06", tällasii pikkujuttui. Ihan tuskissani sit puhuin ystävieni kanssa tänään aamupalalla ja he sano et puhut vaan host-vanhemmille. "Mut emmä osaa sanoo mitä haluun ja sanon vaan väärin, en haluu et ne loukkaantuu". Katrine sano et hän kirjotti kirjeen omalle host-äidillee, Rebecca ehdotti et teen ranskalaisil viivoil kohtia, Katja sano et tee muistiinpanoja ja lue niistä. 

Mä päädyin tekemään muistiinpanoja näistä asioista kun mua on häirinny, ja ennen illallista sanoin mun host-vanhemmille et haluaisin jutella muutamast asiasta, kunha lapset on pistetty sänkyy. Kun lapset oli unten mailla, me kokoonnuttiin keittiön pöydän ääreen ja siitä alko tunnin kestävä, eniten mua ikinä valaissut, keskustelu. 

Mua jännitti aivan suunnttomasti. Mitä jos alan itkee? Mitä jos nä suuttuu? Mitä jos nä loukkaantuu tosi pahasti? Mitä jos näilläki on jotai juttuja musta ja ne onki tosi pahoja ja ne haluu rematchin?? Mitä jos???? Mut mitä tapahtu, mä sain sanottua kaiken mitä halusin, just niin ku halusin ja vastaukseks ymmärrystä ja tosiaan, valaistumista. Kyllähän siinä itku tuli, mut ei se mitään haitannu, hyvä vaan koska siinä sit tuntu kuin iso taakka sydämeltä vierähtikää. Kukaan ei suuttunut kellekään eikä kukaan halua rematchia. Päinvastoin, taidetaan kaikki ymmärtää paremmin miten paljon me toisiamme arvostetaan, vaikkei tässä hulabaloossa ookkaan aikaa sitä aina näyttää. Tajusin monta asiaa mun host-vanhempien näkökulmasta, huomasin asioita joissa ite oon kehittyny jo paljon, ja jopa jotain juttuja mitä kotona en oo hoksannu. Oikeesti tosi paljon kevyempi olo. Ja joo, heilläkin oli juttuja musta, mut käsitettiin et ne oli osaks väärinymmärryksiä ja kummankin osapuolen halua tehä toisen homma helpommaks, mut ihan eri tavoilla. 

Jos oot au pairina, nii en voi kertoo miten valmistautuu tähän tilanteeseen, mut voin luvata, et tällanen tulee kaikille ja niistä asioista sit vaan pitää puhua, avoimesti kaikki vaan esille. Pelottavaa? Kyllä. Itku kurkussa? Aivan varmasti. Tuntuu et oksennat tai paskot alles? Et olis normaali jos ei siltä tuntuis. Mut se sekunti ku avaat suus, kaikki helpottuu. No ok, ehkä ku oot ekan lauseen saanu sanottuu. Ja asian kirjottamine ja paperista lukeminen on tosi hyvä. Voit siitä sit luntata et mitä täs nyt pitikää sanoo, koska aivot lyö jossain kohtaa tyhjää varmasti. Tä on osa tätä elämää, ja pitää valmistautuu et tähän ei pysty valmistautuu.

Näihin vapauttaviin tunnelmiin mä päätän perjantai-iltani ja meen nukkumaan koska itkusta tulee päänsärky. Mutta onpahan hyvä mieli! Tsemppiä kaikille, taistelit sit koulu-tentin, töiden tai ihmissuhteiden kanssa!

- Sanni

Fight that pizzaface

I know I'm not the only au pair who has come across with this issue. Pimples, blackheads and F up face. I've talked about this with my other Scandinavian au pair friends, and we have a multiple ideas what it is, that makes our face look worse than it did in the early puberty.

Climate is absolutely different, so that's a reason number one. Then there's the water. Like c'mon, the fact that we can't drink the tap water speaks to itself. The water is filthy! Our tap water is so clean back at home, I really miss it. And the third reason, that I know for sure is affecting me. Hormones. My body is soooo sensitive and it reacts to life changes easily. It's actually very common. And moving to the other side of the world IS a big deal. Some girls might lose their periods for a while, and some, like me, gets the blooming face. How fun is that! 

When I was 14-16 my skin was really bad. Like acne bad. It got a lot better with pills, but since it used to be so bad, it still is a delicate thing to me, and I go crazy when it becomes keeping my skin good! So you can only imagine my struggle here. And my happiness when I found the solution!!! SO IF YOU'VE BEEN SKIPPING THE TEXT, HERE'S WHERE YOU SHOULD START READING!

My host mom's sister told me about label called Neutrogena and it's miracle on-the-spot creme. I went to CVS (later I've seen this product in SHAWS too) and found this creme. I also bought it's acne wash stuff and together these were under $20. Combine these two, and trust me, not a single pimple or blackhead is left! 

How does the magic work? I can tell you that it WON'T work, if you apply the creme all over your face three times a day, just to make sure it reaches all your pimples. No. Then you'll wake up the next morning and your skin will be pink and feel like sandpaper, because the creme has burned it. You won't be able to open your mouth properly and the skin will hurt and itch 24/7 for the next five or so days, until it heals. Yes, I'm speaking by experience. 

So, how it WILL work, here's what I do:

- First I wash my face with L'oreal's Skin Perfectin Cleansing Milk. It removes all the makeup! Even if I'm not wearing any makeup, I use this because it makes my skin super soft. 
- Then I use the Oil-Free Acne wash, gently rubbing my face with it. Wash properly with water.
- Moisturizing creme. Right now I'm using Nivea. 
- Then finally, IF I have a pimple I apply the on-the-spot creme just a little and ON THE SPOT. Not all over. On. The. Spot. And only if I actually have a pimple. 

And that's it. This is my night routine, I wouldn't use that acne wash stuff more than once a day, can't be good for your skin. I also don't usually use any foundation, only powder, to avoid plugging my skin too bad.

I hope you guys got some help from this post, comment below if you have any other solutions that has worked for your skin! Have a super good day!



- Sanni

Money, money, money, must be funny, in a rich man's world

Oon viettänyt au pair-elämää nyt reilut kaks kuukautta, ja hyvältä tuntuu! Enään en vierasta "how are you"-kysymyksiä myyjiltä ja tipin anto ravintollassakin luonnistuu. Elämä täällä on alkanut tuntuu arjelta. Amerikkalaisen puhelinnumeroni ku viel osais ulkoa! 

Mut mä oon hirvee rahastressaaja, eikä se fakta oo täällä mikskää muuttunu. Siis säästäminen ja rahan ajattelu saa mut oikeesti voimaan pahoin. Muistan selkeesti ku 16-vuotiaana juteltiin ihan vaan niitä näitä rahajuttuja sillosen poikaystävän kanssa, nii mul alko vatsassa vääntää ja riitahan siinä tuli ku alko nii paljo ahistaa ja toine ei raukkaparka tajunnu yhtää et mitä toi tyttö nyt tosa turhasta stressaa. Niinku c'mon, eihä nyt 16-vuotiaan oikeesti tarvis raha-asioista stressata ja yöunia menettää! Joo kylhä sitä miettii pitää, et jos nyt laitan rahat tähän paitaan nii sit en voi mennä leffaa tms. Mut sellane oikee rahastressaamine kuuluis mun mielest siihe aikuiselämään. Eikö? Tai ei aikuiselämä, poissa-kotoa-asuvan-elämä, sillä sillonha sitä rahanmenoa ihan viimeistään on pakko miettii ja toiset hommaa sen oman kolon aikasemmin ku toiset. Mut nyt meinaa pointti hukkua.

Cultural Caren kautta kun tänne tulee nii host-perheet maksaa sulle  $195,75 viikottain. Täällä kun ilmatteks asuu ja syö, nii toi raha on pelkkää plussaa. Jotkut maksaa siitä bensaa, ite esim. täytän tankin n. kerran kuussa, tietty jos käytän autoa enemmä nii sit useemmin. Sali mulla maksaa  $30 kuussa. Eli sitä ylimäärästä kyllä on. Nyt oon eläny nä ekat kaks kuukautta niin etten iha hirveesti oo miettiny mitä sillä rahalla teen. Oon miettiny et "Kyllä sitä sit on loppu elämä aikaa säästää. Eletään nyt rennosti, sit ku oon köyhä opiskelija nii onpaha ainaki hienot kuteet." Joku nyt tuomitsee mut iha hemmotelluks kakaraks ruudun toisella puolen, mut antaa mennä vaan. Totuus on et rahastressaajana ei tällane elämä ookkaan ihan helppoa ja rentoa! 

Tänään sit vihdoin istahdin koneen eteen ja päätin et nyt on sellane juttu, et teen itelleni suunnitelman rahan käytöstä! Oon tästä niin ylpeä että pakko jakaa tännekin, ehkä joku muukin (au pair) saa tästä kans vinkkiä! 

Saan siis sen vajaa  $200  viikossa. Mun idea on nyt seuraava. Saan palkkani sunnuntaisin shekkinä, joten kun sen talletan, otan samalla ulos  $40 ja se on sit se raha jota mun on lupa käyttää seuraavan viikon aikana, ja idea olis et tä rajottais sellasta turhaa "ostan nyt starbucks kahvin ku oon liian laiska keittämään ilmatteks kotona vaikka siellä oonki 10 minuutin päästä". Jostain/joltain kuulin et rahan siirto amerikkalaiselta tililtä suomalaiselle ei ole mahdollista, mut tänään hetken tapeltuani amerikkalaisen nettipankkini kanssa, kävi ilmi että ihan mahdollistä on! Eli kun oon talletuksen tehny, ottanu ulos sen neljäkymppiä, siirrän suomalaiselle säästötililleni 50€. Tän jälkeen mulle jää amerikkalaiselle kortille  n.$100  ja sitä en käyttä ellei oo ehdottoman pakko. Esim jos teen ruokaostoksia perheen puolesta, nii mul on sit se raha siellä ja he voi maksaa myöhemmin takasin tai ei tartte sanoa ei, kun kaverit pyytää shoppailemaan. Nii ja et täs sit olis jotain järkeä, nii osana tätä uuden vuoden lupausta, rajotan nettikauppa-shoppailuni yhteen kertaan kuukaudessa. Koska siihen oon jääny vähä liikaa koukkuun...

Pelkkä ajatus siitä, et upean vuoden jälkeen jäis muistojen lisäks vähä rahaakin käteen, lämmittää kummasti. Tosi vastuuntuntone olo tietteks. Oikeesti tä viikottaine raha ei oo täällä niin iso ku eka ajattelin, ja helposti sen tuhlaa ku ihan kaikki maksaa, mut se on tietty ihan ihmisestä kiinni miten sitä käyttää. Tiedän et moni esim. Kolumbiasta tulee tänne nimenomaan rahan ja englanninkielen takia, kun taas Skandinaviasta tullaan enemmän kokemuksen takia ja raha ajatellaan plussana. Tästä saatto tulla nyt vähän mielipiteitä herättävä teksti, mut eiköhän se oo jokasen oma asia miten sitä rahaa käyttää. Ootteko kuullu tai onko itellänne vastaavia rahansäästö-suunnitelmia? Kertokaa ihmeessä mikä teillä on toiminut!

- Sanni

My Perfect Match

Tokassa postauksessa (kohta 6) kerroin Matching Processista, jonka tarkoitus on siis löytää se The One perhe, jossa sitten vietät seuraavan vuoden/9kk/6kk. Nyt kerron miten löysin oman perheeni! 

Mun hakemus hyväksyttiin torstaina ja perjantai aamulla sain jo ekan Matchin. Juutalaisperhe, kaksi suloista tytärtä, miniversioita musta ja Kiasta! Perhe asui 30min Manhattanilta. Perfect. Intoo puhukuen aloin juttelemaan perheen kaa. Perhe oli melkeen liian täydellinen "joku juttu tässä nyt mättää, ei heti eka voi olla näin täydellinen!". Sovittiin perheen äidin kaa Skype-treffit ja tuntia myöhemmin sovitusta ajasta sain puhelun perheen äidiltä. Puhelun jälkeen olin ihan vakuuttunu, tässä se on! Danu kuitenkin vähän hyssytteli: "Tä on vast sun eka match". Sovittiin toiset treffit. Olin ilmottanu et mun päivä olisi tosi kiireinen ja mulla olis just se tunti aikaa, sitten pitää jo olla uimakisoissa. "Ollaanhan kaikki ajoissa", päätin sähköpostiviestin. Uimahalli Ulpukan parkkipaikalla asetuin tietokoneen kanssa autoon odottamaan puhelua. Istuin autossa tunnin. Kisat oli alkamassa joten pakko mennä takasin sisään. 30 minuutia kisojen alkamisesta sain Skype-puhelun kännykkään.

    - "Anteeksi kun ollaan myöhässä! Ehditkö puhua?" 

Hölmistyneenä kerroin et mä tosiaan oon uimakisoissa nyt. Kolmas kerta toden sanoo ja once again, perhe oli tunnin myöhässä sovitusta aikataulusta. Joku ehkä ajattelee, et hei kamoon, myöhästely on yks miinus ja perhe on muuten yhtä plussaa! Mulle kuitenkin sovituista aikatauluista kiinnipitäminen on tosi tärkeetä, ja näiden myöhästelyjen jälkeen tuli sellanen olo, et mua ei ihan kunnioitettu ja jos vanhemmat myöhästeleen jo Skype-treffien kaa, nii tuleeko he esim. sovittuun aikaan kotiin töistä, vai saanko joka ilta tehdä ylitöitä? Matching on kuitenkin se hetki, jolloin paitsi sinä, niin myös perhe antaa itsestään sitä parasta kuvaa! Päättäväisesti kerroin perheelle, että olen pahoillani, mutta he eivät tuntuneet oikealta. 

VINKKI! Lue rivien välistä perheen hakemusta ja toimintaa ja ole tarpeeksi kriittinen! Et halua viettää vuotta perheessä,jossa myöhästellään koko aika, vaikka aikataulut ovat just sulle se tärkein juttu! Joo, periksi pitää joissain asiossa antaa, mut mieti tarkkaan missä.

Heti seuraavana aamuna olin saanut jo uuden Matchin ja taas lähellä New Yorkia! Perheessä äiti, isä ja kolme alle viisi vuotiasta lasta. APUA. Cultural Care "Sääntöihin" kuitenkin kuuluu, että jokaisen perheen kanssa Skypetetään ainaki kerran. Perheen äiti oli tosi ymmärtäväinen, kun sanoin, ettei mulla kokemus tai rahkeet riitä kolmen niin pienen lapsen hoitamiseen. Tämä äiti lupasi kertoa musta tuttavaperheelle, joka myös etsi au pairia samassa järjestössä kuusi vuotiaille kaksostytöilleen, olisin heille kuulemma tosi hyvä! Perhe2 ystävällisesti vapautti mut matchista. 

VINKKI! Heti jos tuntuu että rahkeet ei yksinkertasesti riitä, nii sano heti! Muutenki jos on joku asia, Skype-puhelusta riippumatta, yksinkertasesti tuntuu vaan nii ylitsepääsemättömältä, vaikka perhe olis muuten kuin hyvä, nii sano siitä perheelle heti. He saattaa olla sun kaa samaa mieltä! Tällöin säästät kummankin aikaa ja sekä sä että perhe pääsee taas etsimään Sitä Oikeaa! Kyseessä voi olla myös väärinkäsitys. Puhu siis suoraan, tyhmiä kysymyksiä ei ole!

Oon ollu tosi onnekas Matching Processissa, koska päivääkään en ollu ilman matchia. Perhe3, olin täysin myyty kun olin lukenu heidän hakemuksen. Lähellä Bostonia, kolme lasta joista kaks vauvoja joilla kuitenki oma hoitaja! Perheen pelisäännötki oli ihan ku kotona! Äkkiä vastasin "kylläkylläkyllä!!", kun perheen isä ehdotti Skype-treffejä. Mutta mun epäonneks, kun seuraavana aamuna heräsin, oli perhe vapauttanut mut matchista, ja jo uus perhe oli varannu mut. Perhe3 oli siis todennäkösesti löytäny jo au pairinsa, eikä heidän siis tarvinnu ees Skypettää mun kaa. Tässä kohtaa alko paineet kasvamaa... "Miks en vaa ottanu sitä ekaa perhettä?!?!!"

VINKKI! Älä lannistu, vaikka perhe ei haluaiskaan sua, pää pystyssä vaan eteenpäin! Ei saa masentua vaikka heti ei nappais, kyllä se oikee sielt tulee! Mielummin pistää aikaa sen oikeen ettimiseen, ku et parin kuukauden jälkee paikanpäällä huomaa et aha ei tä perhe ookkaa mulle hyvä.

Perhe4. Enpä voi tästä kummempia kertoa. Heidän hakemuksensa oli tosi tyhjä eivätkä he olleet ottanu muhun mitään yhteyttä sähköpostilla, saati sit Skype-treffi-ehdotuksia! "Säännöissä" kerrotaan, et ei pidä tästäkään hätääntyy, joten odotin pari päivää, sit laitoin ite viestiä. Ei vastausta. Wat?? Nyt olin tosi harmissani, olin varattuna matchissa ja ties vaiks se The One perhe menis täs nyt iha ohi!!! 

VINKKI! Jos perhe ei heti ota yhteyttä, ei tosiaan kannata hermostuu, kaikilla on kiireensä. Tietty tässäkin kannattaa vähän miettii et mitenköhän he au pairin sit paikan päällä ottaa huomioon... Jos perheestä ei mitään kuulu, soita toimistolle, he sieltä vapauttavat sut matchista niin pääset eteenpäin!

Viikko mun hakemuksen hyväksymisestä oli kulunu, olin avannu koneen tarkotuksella ilmottaa Cultural Carelle mun tilanteesta ja pyytä et he vapauttais mut perheen4 matchista, joka ei ollu ottanu muhun mitään yhteyttä useampaan päivään. Avasin sähköpostin ja siellä oli viesti perheen3 isältä! He halus Skypettää!! Perhe3 aka The Perfect Family oli ottanu muhun uudestaan yhteyttä! Kävi ilmi, et he tosiaan oli löytäny au pairinsa, mut sit tä tyttö ei päässykään lähtemään (good for me), joten he otti muhun uudestaa yhteyttä! Olin tosiaan iha vakuuttunu jo hakemuksen perusteella, mut sit kun perhe3 kerto et he haluis jutella myös mun vanhempien kaa, olin aivan myyty! Tää oli eka kerta ku perhe pyys tällasta, vaiks perhe 1 oli iha ottamas mua heille. Mul tuli sellanen olo et nyt tä perhe aidosti on kiinnostunu myös mun hyvinvoinnista. Huikee plussa. Skypettämisen jälkee soitin toimistolle ja selitin tilanteen. He vapauttivat mut perhe4-matchista ja matchas mut uudelleen perheeseen3. Perheestä kolme tuli mun The Perfect Match!  

VINKKI! Matchin löytäminen voi olla nopeeta, kuten mulla onnellisesti kävi. Näin ei kuitenkaa välttämättä aina ole, joten älä hermoile! Älä lannistu, kysele paljon, oo yhteydessä sun toimistoon, siellä autetaan! Jokasella Matching Process on henkilökohtanen ja tapahtuu eri tavalla!

Toivottavasti joku sai jotai hjelppiä tästä postauksesta tai muuten vaan nautti lukemastaan! Tä mimmi lähtee nauttii ensilumesta!

- Sanni

Viisumi - aidan yli kiipeämine olis helpompaa

Tänään oli kello herättämässä 5:30, sillä Hesassa/Stadissa/Helsingissä piti olla kasilta. Yök. Amerikkaan ku lähtee pidemmäks aikaa, pitää hankkia viisumi. Eka täytetään viisumihakemus, sit se maksetaan, sit varataan aika, ja sit mennään lähetystöön, joka sijaitsee pääkaupungissamme Kaisaniemenkadulla, Finnkinoa vastapäätä. 

Jo se hakemuksen tekeminen oli yhtä tuskaa. Mulle luvattiin tarkat ohjeet viisumin täyttöä varten, mut kun hakemusta piti alkaa tekemään, luki sähköpostissa "Tässä linkki, täytä hakemus" . Siis wat. "Okei no onpas huonot ohjeet mut näillä mennään!". Neljä päivää. Neljä päivää täytin hakemusta. Viisumiin tarvitaan muuten sit kuva. Ja passikuva ei käy, koska mitat on erilaiset ja viisumikuvan tulee olla värillinen. Eikä sitä voi kertoa sulle puhelimessa et "Hei nyt kun viidettä kertaa kerrot mulle et meet uusii passia, nii samalla ku otat uuden kuvan nii ota myös viimukuva!". Ei ku tää juttu on salaisuus. Mulle siis uutena juttuna, ja siksi pääsinkin vierailemaan Eerikinkadun Helioskassa kahteen kertaan viikon sisällä. Paras valokuvaamo btw, ihana henkilökunta! Mutta siis asiaan. Hakemuksessa kysyttiin ihan perustietoja, erilaisia numerokoodeja mitkä sit pitää kaivaa sähköpostista, sekä sit erilaisia kysymyksiä, kuten

- Oletko terroristi?   Kyllä / Ei

- Onko sinulla sukulaissuhteita terroristeihin?   Kyllä / Ei

- Aiotko harrastaa terrorismia Amerikassa?   Kyllä / Ei

- Aiotko harrastaa prostituutiota Amerikassa?   Kyllä / Ei

Vastaavia kysymyksiä oli sellane neljäkyt, et siitä vaa, pick your choice. Tietty jos sä saat sulle luvatut ohjeet hakemuksen täyttämiseen sillon ku pitää, eikä kaks viikkoo myöhässä, jollon oot jo hakemuksen tehny ja lähettäny ja vannonu kautta kiven ja kannon et kaikki on totta ja vastauksia ei voi enää muuttaa, ei tässä hakemuksessa pitäis olla ongelmia. Mulla ei ollu näin hyvää tuuria ja vaikka nä yllämainitut kyssärit nyt ei paljon miettimistä vaatinu, oli hakemuksessa jotain kohtia mitä en yhtää tajunnu ja apua olisin tarvinnu. 

Mä oon aina hyvissä ajoin paikalla. Mielummin otan sen bussin minkä kaa joudun perillä odottelee, ku et otan sen millä just ja just ehtii paikalle sovittuun aikaa. Tänä aamuna olin sit Kaisaniemenkadulla 8:10 ja varattu aikani oli 8:35, hyvissä ajoin siis. Lähetystö ei mainosta itseään mitenkää, ja jollei kadulla olis just sen oven edessä seisonu muutama muu kaveri muovitaskut käsissä, en välttis olis tajunnu tutkia just sen oven 100 vuotta vanhaa ovikelloa, ja jos mahdollista nii vielä vanhempaa roskan palaa yhden summerin kohdalla joka sano "consulate" . Noni jes oikee paikka löydetty. Venailin siinä sitte muitten kanssa ja nyt voin todeta sen saman megauutisen ku iltalehtiki, syysaamut ovat kylmiä! No, sit siihe tuli kaveri avaimen kans ja sano "Odottakaa tässä ja kun aikanne lähestyy, voitte painaa summeria ja teidät päästetään sisään." Oookkei. 8:25 soitin summeria ja kerroin et mulla on aika, "Joo tuu sillon uudestaan". Siis mitä, 'tuu sillon uudestaa'??? No mut hei, mä tässä vaiks käyn kattoo yhen leffan tossa kadun toisella puolella, ei tässä mitään, nyt ku aikaa on! 8:33 pääsin ovesta sisään hämärään rappukäytävään, enkä nyt puhu hämärästä heikosti valaistun synonyymina. 

Hissillä ylös ja rappukäytävässä odotellaan taas. Tiukan näkönen täti hurjan näkösessä univormussa, leffa-seriffin lätkä rinnassa, avaa salaperäsen oven ja pyytää passia, olan yli näkee turvatarkastuksen. Pari minuuttii nii pääsee itekki sisää. Kännykkä ja laukku narikkaan ja sit turvatarkastusportin läpi miehen luo joka odottelee mela kädessä. "Kyllä sulla on täällä laukussa muutaki elektroniikkaa ku vaa kännykkä!" , "Joo mulla on siel varmaan kuulokkeet ja laturi...". Sit taas ovesta sisää ja pikkuriikkisee odotustilaan jonne tunkee 10 muuta. Leffoista oon saanu sellasen käsityksen et viisumi-haastattelu olis jossai erillisessä opo-tyyppisessä huoneessa ja kestäis tyylii 20min, mut taas ne leffat huijaa. Odotuskoppia vastapäätä on kolme luukkua, samanlaisia ku Forexissa. 10 min välein kutsutaan aina eri luukuille. 

Luukku1: Siihen jätetään kaikki ne hengelläs vaalimat paperit, sekä viisumikuva.

Luukku2: Sormenjäljet

Luukku3: "Hei oot menossa au pairiks, kerro vähän siitä perheestä!" ja "Koska valmistuit lukiosta?" joiden jälkeen "Hakemuksesti on hyväksytty, se lähetetään sinulle postissa viikon sisällä, kiitos hei!" 

Se oli siinä. Jos jollekin oli epäselvää, nii haastattelu-osuus tapahtui luukulla3. Hyvin hämärä koko juttu ja nii vaa vaikeeks tehty et tuli sellane olo et Meksikosta rajan ylittäminen aidan yli/ali saattaa jopa olla helpompaa. 

-Sanni

Step by step

1. Saat jostain idean lähteä au pairiks ja kuulet kaverilta hyvästä firmasta, tai kuten minä, kouluun tulee jonkun firman työntekjiä kertomaan hommasta. 

2. Innostumisen jälkeen otat vähän lisää selville tästä kyseisestä firmasta ja unohdat et maailmassa on muitakin firmoja jotka lähettelee au paireja maailmalle, not a good thing. Muista aina ottaa selvää vaihtoehdoista niin voit valita just sen firman, joka sulle sopii parhaiten!

3. Ite päädyin Cultural Careen. Heillä homma toimii niin, että nettisivuilla ilmottaudut info-tapaamiseen, jossa kerrotaan koko hommasta vähän lisää ja sua haastatellaan. Infon jälkeen saat tunnukset joilla pääset tekemään hakemusta!

4. Hakemus. Nyt pääset täyttämään sivukaupalla tekstiä itsestäs, lastenoitokokemuksista ja kehumaan miksi just sä olisit hyvä au pair. Muista olla rehellinen ja tarkka kun muotoilet asioita. Hakemus on englannin kielellä, joten sanakirja on hyvä kaveri! Kun hakemus on Sun mielestä valmis, se submitataan ja läheteään sulle pariin kertaan takasin korjattavaks. 

5. Liitteet. Hakemusta tehdessä sun täytyy lähettää Tukholman toimistolle erilaisia lappuja. Tä koettelee hermoja.

6. Matching Process. Kuvittele ittes nyt Zaraan kattelemaan vaatteita. Voit kattella kaikkia vaatteita samaan aikaan, mut sovitettavaks saa ottaa vaan kolme vaatetta. Sovittaessa saatat pitää sitä yhtä toppia siellä varmuuden vuoks koska se vaa näytti nätiltä, etkä haluu et kukaa muu ottaa sitä koska se oli viiminen koko. Et kuitenkaan välttämättä ees kokeile tätä toppia, koska se mekko jota just nyt sovitat on iha täydelline ja päätät ottaa sen, mut rahat ei riitä toppiin, joten turha ees kokeilla. Tällä hetkellä toppin mahdollinen The One-ostaja ei löydä sitä, koska se on sulla varattuna, tä toppi voi vaan toivoa, että sen The One-ostaja joka rakastuu siihen yhtä paljon ku sä sun mekkoon, odottaa kaupassa edelleen, eikä oo lähteny tullakseen viikon päästä uudestaan. Vähän epäreilua vaatteille, vaatteet kun ei pääse valitsemaan ostajaa, ellei niitä valita sovituskoppiin, jossa ne sit voi tehdä parhaan mahdollisen vaikutuksen ostajaan. Kuvitellussa tilanteessa sinä ja muut ostajat ootte host-perheitä, vaatteet on au-paireja ja sovituskoppi on Matching Process jossa viestitellään ja Skypetetään perheen kanssa. 

7. Kun se Match sit on vihdoin löyty, siitä tehdään virallista Cultural Caressa. Saat lähtöpäivän ja lentotiedot sekä ohjeet viismin hakemiseen. 

8. Viisumi. Viisumia kannattaa alkaa hakea heti ku perhe ja lähtöpäivä on varmistunu! Cultural Care lähettää linkin ja ohjeet viisumin hakemiseen, ja ne pitäis saada heti perheen saamisen jälkeen. Mulla kuitenkin kävi niin, että mun ohje-email Cultural Carelta hävis johonkin internetin ihmeelliseen postimaailmaan, joten tein mun viisumihakemuksen ilman ohjeita (luulin siis saaneeni ne ja ihmettelin ku olivat niin huonot!), joten pyydä ja varmista että saat ohjeet!!! Viisumin teko on hankalaa ja mulla meni sen kanssa tappelemiseen neljä päivää. Viisumiin tarvitaan myös kuva, joten hanki se valokuvaliikkeestä, itseotetut ei kelpaa. Kun hakemus on tehty ja maksettu, saat varata ajan haastatteluun, kesäisin on ruuhkaista, mutta omani sain sovittua jo 1,5 viikon päähän näin syksyllä. 

9. Passi jolla haet viisumia, tulee olla voimassa PUOLI VUOTTA KOTIIN PALUUSI JÄLKEEN. Koska mun lähtö on 27.10.2014, ja nykyinen passi menee vanhaksi 2.1.2016, ei sille olis myönnetty viisumia. Tarkasta siis passisi, haastattelluun on ikävä mennä useampaan kertaan! 

Tähän asti olen nyt itse päässyt ja nyt odottelen viisumihaastattelua! Ensi kerralla kerron miksi päätin au pairiksi lähteä ja vähän siitä perheestä johon pääsen! 

-Sanni