Fileis

Tänä viikonloppuna oon saanu vastata kysymykseen "mitkä fiilikset nyt on, joko jännittää?" tosi monta kertaa. "Ei mua oikeestaa jännitä, iha jees fiilikset, kai se jännitys ja paniikki sit konees tulee!". Oon huono jännittäjä, en oikee meinaa käsittää tällasii isoi muutoksii ennen ku ne oikeesti on tapahtumas. Tääl somen puolella mun lähtö on ollu pelkkää hehkutusta, ja onhan koko asia ihana ja huikee, mut tietty on myös se toinen puoli. Vaikka en muuten oo erityisemmi stressanu lähtöö, nii muutaman kerran on tullu kunnon itku et apua se tapahtuu, ja siinä on sit poikaystäväl ollu kaikki rauhottelukeinot ja taikatemput käytös et sais tän tytön uskoo, et kyl kaikki hyvi menee. 

Tänää illal sit tä lähtö iski paremmin. Oltiin lukioporukan kaa Morrison's:issa syömäs mun läksäreiden merkeissä. Ihanat ihmiset ja hyvä ruoka kruunattii ku sain läksiäislahjkas leikekirjan, mis oli meijän yhteisii kuvii ja niihin osuvii tekstejä! Ihan mieletön, ei meinannu syömisest tulla mitää ku halus vaa kattoo sitä kirjaa. Sit nä hölmöläiset viel makso mun ruuan viimitteks! Kirjaa lukies sai itkuu pidäteltyy, mut sit ulkona ku katoin näit mun huippuystävii ja annoin suurimmalle osalle vikan halin pitkäks aikaa, nii kyl se itku sit pikkuse tuli. Sit alko hiipii se käsitys mun mielee, et apua mä en oikeesti nää näit ihmisii nyt vähää aikaa. 

Viiminen viikko Suomessa alkaa huomenna, onko mul aikaa nähä ystäviä tarpeeks? Halia Gustav hengiltä? Syödä ruisleipää? Olla perheen kaa? Ei varmaan. No nyt alkaa kuulostaa ylidramaattiselt, nii jätetää tä tähä. Pakkaus alkaa huomenna, ja sitä mukaa varmaa myös paniikki! Jos jollai nyt on kokemuksia asiasta, tai jotain vinkkejä ettei iha mikää paniikkikohtaus iske, nii kertokaa!

- Sanni